1-vuotiaat
Hyvää syntymäpäivää!
Fyysiset taidot
Vuoden vanhat naperot ovat jo ehkä oppineet konttaamaan. Useimmiten he osaavat myös seistä ilman tukea. Kävelykin saattaa jo onnistua huonekaluista kiinni pitäen tai ihan omilla jaloilla seisoen!
Entä hienomotoriset taidot? Tämänikäiset lapset osaavat heittää pienen pallon, tarttua esineisiin peukalo-etusormi-otteella sekä kääntää kirjan sivuja.
Sosiaaliset taidot
Lapsi tunnistaa oman nimensä ja saattaa jo huudella äitiä tai isää. Hän osaa jo muutamia sanoja ja tapailee puhetta, tiettyjä sanoja toistellen. Heipat jätetään vilkuttamalla.
Tunnetaidot
Tämänikäiset lapset saattavat ikävöidä vanhempiaan melkoisesti. Eroahdistus helpottaa yleensä 1½–2-vuotiaana. Vaikka eroahdistus voi olla haastavaa, se on tärkeä tunnetaitojen kehitysvaihe ja heijastaa lapsen kiintymystä sinuun. Lapsen eroahdistusta lievittää, kun pysyt rauhallisena ja lujana ja tulet lapsen luo lupauksesi mukaisesti.
Luovat taidot
Tämänikäiset lapset osaavat laittaa esineitä laatikoihin, pitävät laululeikeistä ja ojentavat aikuiselle kirjan, kun haluavat kuulla sadun.
Kognitiiviset taidot
Tämänikäiset lapset osaavat ojentaa kädet ja jalat, kun puet heille vaatteita. He osaavat myös yhdistää kuulemansa sanat oikeisiin esineisiin.
1½-vuotiaat
Fyysiset taidot
Tämänikäisten lasten merkittävä kehitysvaihe on se, kun he oppivat seisomaan ja kävelemään ilman tukea, myös portaissa (pienellä avustuksella kuitenkin).
Luovat taidot
Ja toinen tärkeä juttu 1½-vuotiaiden lasten kohdalla on se, että he innostuvat LEGO DUPLO palikoista! Palikkaleikit tukevat hienosti kaikkien orastavien taitojen kehittymistä. 1½-vuotiaista lapsista on kiva pinota palikoita, ja heidän leikkinsä ovat yleensä melko fyysisiä. Leikeissä huristellaan autoilla sinne tänne ja vedetään leluja perässä. Siksi haluamme innostaa tämänikäisiä lapsia aktiivisiin ja liikunnallisiin leikkeihin settiemme avulla.
Lapset oppivat myös piirtelemään värikynillä.
Sosiaaliset taidot
Lapsista on kiva leikkiä ja tutkia uusia paikkoja ja asioita, kun vanhempi on lähistöllä. Lähde mukaan lasten leikkeihin ja auta heitä tuntemaan olonsa turvalliseksi.
Lapset osaavat sanoa useita sanoja ja muistavat ulkoa lastenloruja.
Tunnetaidot
Tämänikäisillä lapsilla saattaa olla känkkäränkkäpäiviä, kun tunteiden ilmaiseminen aiheuttaa turhautumista.
Usein on mielekkäämpää antaa kiitosta hyvästä käytöksestä kuin yrittää saada lapsi ymmärtämään jotain kiukunpuuskansa keskellä. Kun lapsi on rauhallinen ja iloinen – esimerkiksi LEGO DUPLO leluilla leikkiessään – kerro hänelle, miten hienosti hän käyttäytyy ja leikkii.
Kognitiiviset taidot
Lapsi tunnistaa kehonosia ja osaa toimia helppojen kehotusten mukaisesti (esimerkiksi ”ojenna tuo minulle”).