Miksi suunnittelin ”Kaikki ovat upeita” ‑setin? Matthew Ashton kertoo.
Lähtökohtana oli ajatus, että voisimme yhteisönä tehdä enemmän osoittaaksemme tukea toinen toiselle ja arvostaaksemme erilaisuutta. Koska kuulun itse seksuaalivähemmistöön, tiesin, että minun pitäisi astua esiin ja puhua rakkauden ja syrjimättömyyden puolesta sekä levittää LEGO® rakkautta kaikille sitä tarvitseville. Lapset ovat roolimallejamme. He ottavat avosylin vastaan kaikki taustasta riippumatta. Tähän meidän kaikkien tulisi pyrkiä.
Roolimalleilla on todella tärkeä merkitys. Kasvoin 80-luvulla ja sanomattakin oli selvää, että olin homo. Homona olemiseen liittyi siihen aikaan paljon negatiivisuutta. Elettiin AIDS-kriisin aikaa, kun olin nuori teini. Se oli uskomattoman pelottavaa ja ahdistavaa.
Koska olin melko tyttömäinen lapsi, ympärilläni olevat aikuiset sanoivat minulle jatkuvasti, mitä leikkejä minun pitäisi leikkiä ja mitä ei. Että minun pitäisi käyttäytyä kuin ”oikea poika” ja olla kovempi. Minua suostuteltiin olemaan tekemättä minulle luontevia asioita. Luulen, että monet ympärilläni olevista aikuisista tekivät kaiken tämän suojellakseen minua kiusaamiselta, vaikka itse asiassa koulussa kaikki sujui hyvin muiden oppilaiden kanssa. Tämä kaikki vaikutti minuun monin tavoin – se oli todella uuvuttavaa ja vaikutti itseluottamukseeni.