Reilu peli

Reilua peliä, kiitos

Tutustu myös reilun pelin esitteeseemme

Hyvä kuluttaja, asiakas, selaaja – tai jopa kilpailija:

Tämä viesti koskee tekijänoikeuksia, tavaramerkkejä, epärehellistä kilpailua ja muita oikeusasioita. Emme pidä kaikista LEGO® elementtien piraattikopioista, joita olemme nähneet etenkin viimeisten 25 vuoden aikana. Haluaisimme kertoa miksi.
Eri maiden patentti-, design- ja tavaramerkkilait – puhumattakaan kyseisten lakien ja niihin liittyvien säännösten valvonnasta – eroavat toisistaan hyvin paljon. Tietyissä maissa epärehellisen kilpailun kieltäviä lakeja ei ole edes olemassa. Viime aikoina väärentämisen, tavaramerkkiloukkausten ym. vastaisten lakien puuttuminen on aiheuttanut yhä enemmän ongelmia alkuperäisten oikeuksien omistajille. Koska säädösten täydellinen puuttuminen selvästi lisää väärentämistä ja kopioiden tuottamista, LEGO Group on luonnollisesti hyvillä mielin joidenkin hallitusten ottamista askeleista kohti tuote- ja tavaramerkkisuojalakien sisällyttämistä lainsäädäntöön.

Kannatamme myös Euroopan unionin asetusta väärennettyjen tuotteiden takavarikoinnista sekä Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) ja Euroopan unionin pyrkimyksiä vahvistaa ja yhdenmukaistaa asiaankuuluvia lakeja. Jopa kehittyneissä maissa henkiseen omaisuuteen liittyvissä laeissa on porsaanreikiä ja puutteita. Siksi sääntöjen noudattamisen varmistaminen ja lakien sopeuttaminen voi olla todella hidasta.

Tavaramerkkien ja tuotteiden kopiointisuojan saaminen on liian usein vaikea, pitkäkestoinen ja kallis prosessi. Siksi LEGO Group tekee maailmanlaajuisesti yhteistyötä muiden brändituotteiden valmistajien kanssa tavoitteenaan lainsäädännön ja sen valvonnan vahvistaminen, yhtenäistäminen ja yksinkertaistaminen.

Tuore tutkimus eurooppalaisista brändituotteiden valmistajista osoittaa, että yli 80 prosenttia vastaajista oli nähnyt enemmän kopioita tuotteistaan vähintään kerran viimeisten viiden vuoden aikana. Vain noin puolet oli ryhtynyt lakitoimiin kopioijia vastaan. Puolet kertoi syyksi olla puolustamatta oikeuksiaan prosessin monimutkaisuuden, korkean hinnan ja lopputuloksen epävarmuuden, joka johtuu suuresti eroavista käytännöistä jopa Euroopan unionin sisällä. Tässä valossa on entistä selvempää, että tässä asiassa tarvitaan parempaa lainsäädäntöä.

Onneksi tietoisuus siitä, että luovat tuotteet ansaitsevat parempaa suojelua, kasvaa kuitenkin kaikkialla. Me LEGO Groupissa uskomme, että mikä tahansa alkuperäinen tuotesuunnittelu pitäisi suojata kopiointia vastaan niin kauan kuin sitä tuotetaan ja markkinoidaan. Lisäksi kopiointi ja muut rikkomukset pitäisi pystyä pysäyttämään helposti. Uskomme myös, että malleja, yhtiöiden nimiä ja tavaramerkkejä ei pitäisi käyttää asiaankuulumattomissa olosuhteissa ilman niiden omistajan suostumusta. Oikeusosastomme käsittelee vuosittain satoja tapauksia liittyen oikeuksiemme loukkaamiseen, seuraa maailmanlaajuista kehitystä ja vie säännöllisesti oikeuksiamme loukanneita oikeuteen. Näin varmistetaan, että kuluttajat voivat luottaa siihen, että kaikki tuotteet, joissa on LEGO Groupin tavaramerkki tai sen tuotteille tyypillisiä ominaisuuksia, ovat LEGO Groupin brändituotteita. Tämä on sekä yhtiömme että kuluttajien, etenkin ympäri maailmaa asuvien lasten, etujen mukaista. Tähän tarkoitukseen olemme määrittäneet asenteet ja käytännöt, jotka varmistavat rehellisen kilpailun ja kuluttajien rehellisen kohtelun. Joitakin näistä asenteista ja käytännöistä valvomme lain nojalla. Joissain tapauksissa toivoisimme, että puutteelliset lait korjattaisiin.

Pyydämme vain, että peli olisi reilua ja että kuluttajilla olisi mahdollisuus tehdä rehelliseen tietoon perustuvia ostopäätöksiä.

Miten LEGO® harrastajat voivat viitata LEGO tuotteisiin internetissä
LEGO Group on tietoinen siitä, että monet LEGO harrastajat ympäri maailmaa jakavat internetissä tuotteisiimme liittyviä tietoja ja ideoita. Monia epävirallisia verkkosivuja on luotu, ja ne vaikuttavat olevan suosittuja ja kiinnostavia. Valitettavasti jotkin näistä verkkosivuista käyttävät LEGO logoa ja LEGO tavaramerkkejä tavalla, joka saattaa aiheuttaa epätietoisuutta siitä, ovatko sivut LEGO Groupin sponsoroimia ja hyväksymiä.

Tästä syystä olemme kehittäneet nämä ohjeet auttamaan internetkäyttäjiä, jotka haluavat viitata LEGO tuotteisiin ei-kaupallisissa tarkoituksissa, viittaamaan LEGO tavaramerkkeihin asiaankuuluvalla tavalla. Täytyy kuitenkin huomata, että on mahdotonta säätää täysin pitäviä sääntöjä tavaramerkkiemme asianmukaisesta käytöstä. Tämä johtuu siitä, että tavoitteemme on estää käyttö, joka yleisessä kontekstissa tarkasteltuna todennäköisesti johtaisi tavaramerkkiemme tunnistettavuuden sumentumiseen tai katoamiseen tai joka saa kuluttajat virheellisesti uskomaan, että verkkosivu on LEGO Groupin hyväksymä tai sponsoroima. Koska käyttö erilaisissa konteksteissa saattaa aiheuttaa katsojassa erilaisia käsityksiä (tai vääriä käsityksiä), yleistykset eivät aina päde kaikkiin tapauksiin. Teimme kuitenkin nämä ohjeet, ja pyydämme sinun apuasi pitääksemme tavaramerkkimme vahvoina ja tunnistettavina.

Mikä tavaramerkki on?
Tavaramerkki on sana, symboli, muotoilu, logo tai tuotteen tai sen pakkauksen muoto, joka erottaa yhden yhtiön tuotteet muiden yhtiöiden tuotteista. Joissakin maissa LEGO peruspalikat on suojattu rekisteröidyllä tavaramerkillä. Tavaramerkkiä voidaan myös käyttää osoittamaan, että tavaramerkin omistaja hyväksyy materiaalit, joissa tavaramerkkiä käytetään.

Tavaramerkkiä täytyy suojella
Tavaramerkillä täytyy pystyä erottamaan yhden yhtiön tuotteet toisen yhtiön tuotteista. Jos tavaramerkki menettää tämän kyvyn, sen omistaja saattaa huomata, ettei se voi enää estää muita käyttämästä tavaramerkkiä. Tavaramerkkien omistajan täytyy estää tavaramerkkiensä vääränlainen käyttö kuluttajien harhaanjohtamisen estämiseksi. Tästä syystä LEGO Group valvoo tilannetta erittäin aktiivisesti ympäri maailmaa varmistaakseen, ettei sen tavaramerkkejä käytetä väärin.

LEGO logoa ei saa käyttää epävirallisella verkkosivulla
Kirkkaanpunaisesta LEGO logosta on tullut yksi maailman tunnistettavimmista tavaramerkeistä. Olemme työskennelleet ahkerasti tehdäksemme logosta korkealaatuisten ja luovien lapsille tarkoitettujen tuotteiden symbolin. Logo edustaa LEGO Groupia, emmekä voi riskeerata tämän symbolin tunnistettavuutta. Näin ollen meidän täytyy vaatia, että LEGO logoa EI KOSKAAN saa käyttää epävirallisilla verkkosivuilla.

LEGO tavaramerkkejä saa käyttää tietyissä rajoissa epävirallisilla verkkosivuilla
LEGO tavaramerkkejä (ei logoa) saa käyttää ei-kaupallisessa tarkoituksessa viitattaessa LEGO tuotteisiin tai elementteihin, jotka näkyvät tai joista keskustellaan verkkosivulla, kunhan tavaramerkkiä ei kohtuuttomasti painoteta tai käytetä sellaisella tavalla, joka saattaa saada käyttäjän uskomaan, että sivu on LEGO Groupin hyväksymä tai sponsoroima.

LEGO tavaramerkin oikea käyttö verkkosivulla
Jos LEGO tavaramerkkiä käytetään, sitä tulee aina käyttää määritteenä, ei sellaisenaan. Oikea tapa olisi näin ollen sanoa ”LEGO PALIKOISTA RAKENNETUT MALLIT”. Älä koskaan sano ”MALLI ON RAKENNETTU LEGOISTA”. Lisäksi tavaramerkin tulisi olla kirjoitettu samalla fontilla kuin sitä ympäröivä teksti, eikä sitä saa eristää tai erottaa ympäröivästä tekstistä. Toisin sanoen tavaramerkkejä ei tule korostaa tai painottaa. Lisäksi LEGO tavaramerkkien jäljessä tulisi olla ®-symboli aina, kun niitä käytetään.

LEGO tavaramerkkiä ei voi käyttää internetosoitteessa.
LEGO tavaramerkkiä ei tulisi käyttää osana internetosoitetta. Internetosoitteista on tullut käteviä välineitä, joilla ihmiset tunnistavat verkkosivujen alkuperän. LEGO sanan käyttäminen verkkosivun nimessä johtaisi käyttäjän uskomaan, että LEGO Group sponsoroi verkkosivua.

Käytä vastuunrajausilmoitusta
Vastuunrajausilmoitusta tulisi käyttää, jos verkkosivulla on käytetty LEGO tavaramerkkiä. Asianmukainen vastuunrajausilmoitus olisi ”LEGO® on LEGO Groupin tavaramerkki, eikä LEGO Group sponsoroi, ole valtuuttanut tai kannata tätä sivua”. Vastuunrajausilmoituksen käyttö ei kuitenkaan kumoa väärää tavaramerkin käyttöä. Siksi LEGO logon käyttöä tai LEGO tavaramerkin väärää käyttöä ei voi oikeuttaa vastuunrajausilmoituksella.

Mikä tekijänoikeus on?
Tekijänoikeus on yksinoikeus tehdä tai levittää kopioita, millä tahansa keinolla, alkuperäisistä kirjoitetuista ja taiteellisista materiaaleista. Tämä yksinoikeus sisältää oikeuden tehdä kopioita tietokoneen muistiin.

Tekijänoikeudella varustetun materiaalin skannaaminen verkkosivulle
LEGO Group omistaa tekijänoikeudet rakennusohjeisiinsa, julkaisuihinsa sekä kuvastoissaan ja pakkauksissaan käytettyihin valokuviin. Näiden materiaalien kopiointi, skannaaminen ja levittäminen internetissä on tekijänoikeuksiemme loukkaamista. Tällä hetkellä LEGO Group ei kuitenkaan vastusta rajoitettujen otteiden skannaamista näistä materiaaleista muuttamattomassa muodossa ei-kaupallisiin tiedonvaihtotarkoituksiin tai asialliseen kommentointiin. Skannatuille kuville tai informaatiolle ei tule antaa sellaista asemaa verkkosivulla, että asema vihjaisi LEGO Groupin sponsoroivan sivua. Pyydämme, että valokuvat skannattaisiin vääristämättä ja ilman LEGO logon liiallista korostamista. Vastuuvapautuslauseke ja ilmoitus on näytettävä, ja niistä on käytävä ilmi, että LEGO Group omistaa tekijänoikeudet. (Esim. LEGO Group. Tämä on itsenäinen sivusto, joka ei ole LEGO Groupin ylläpitämä tai tukema.)

Toivomme, että nämä ohjeet vastaavat useimmin kysyttyihin kysymyksiin LEGO tavaramerkkien ja tekijänoikeuksien käytöstä. Tiedämme, että useimmat internetin käyttäjät haluavat kunnioittaa näitä oikeuksia, mutta eivät ole aina varmoja siitä, mikä on sallittua. Internet tarjoaa upean, uuden mahdollisuuden nopeaan maailmanlaajuiseen viestintään, jonka avulla kaikki voivat saada äänensä kuuluviin. Koska internet on alati kehittyvä maailmanlaajuisen viestinnän muoto, saatamme joutua aika ajoin muuttamaan näitä ohjeita. Arvostamme sitä, että yhtiömme ja tuotteemme ovat olleet kiinnostavia, ja toivomme tämän jatkuvan dialogin tehostavan sitä iloa ja intoa, jota pyrimme tuotteillamme luomaan.