Tyrannosaurus rex todisti olevansa dinosaurusten kuningas heti tömistellessään valkokankaille vuonna 1993, eikä tilanne ole muuttunut mihinkään myöhempien Jurassic World ‑elokuvien myötä.
LEGO® Jurassic World Dinosaurusfossiilit: Tyrannosaurus rex settimme (joka muuten on tähän mennessä suurin ja realistisin dinosaurussettimme) julkaisun yhteydessä juttelimme sen suunnittelijan Benjamin Liboriussenin kanssa.
Haalarit päälle siis, sillä seuraavaksi kaivaudumme syvälle uuden T. rex setin taustoihin.
Hirmuinen T. rex tutkimuskohteena
”Olen aina pitänyt Jurassic Park- ja Jurassic World ‑elokuvista”, Benjamin kertoo. ”Kun perehdyin dinosauruksiin syvällisemmin, ihastuin esihistoriallisiin jättiläisiin entistä enemmän.”
Kiinnostuksesta oli hyötyä Benjaminin työskennellessä LEGO Jurassic World Dinosaurusfossiilit: T. rexin pääkallo setin parissa. Setti nousi suureen suosioon, ja niinpä päätimme kehittää tämän T. rexin luurangon, jolla on liikkuvat nivelet muun muassa leuassa, käsissä ja hännässä.
Oli kuitenkin melkoinen haaste tehdä rakennelmasta realistinen ja saada se pysymään pystyssä ilman tukea.
”Tiesimme alusta saakka, että LEGO palikoista on haastavaa rakentaa iso ja kapea rakennelma”, Benjamin sanoo. ”Museoissa esillä olevat T. rexin luurangotkin on tuettu metallirakenteilla ja ‑langoilla, jotta ne pysyvät pystyssä. Meidän oli pakko käyttää samoja tekniikoita ja mustia palikoita siellä täällä rakennelman vakauttamiseksi. Ensimmäiset haasteet olivat pää ja häntä. Niiden täytyi olla tukevia ja kevyitä, eikä niissä saanut olla lankoja.”
Teknisten haasteiden ratkettua oli luovempien haasteiden vuoro.
”Seuraava haaste oli asento”, Benjamin jatkaa. ”Halusimme T. rexin näyttävän siltä kuin se juoksisi. Siksi jalat eivät voineet olla vierekkäin. Perehdyimme dinosauruksen rakenteeseen tarkkaan, jotta asennosta tulisi realistinen.”
T. rexin rakenteeseen perehtyminen tuskin on asia, joka ensimmäisenä liitetään LEGO suunnittelijan työhön, mutta Benjamin halusi varmistaa, että setti on todenmukainen. Mitään tiettyä luurankoa hän ei sen esikuvana sentään käyttänyt.
”Rakennelma ei perustu mihinkään tiettyyn luurankoon”, hän kertoo. ”Se on oma tulkintamme LEGO palikoista rakennettavasta T. rexin luurangosta. Paleontologit ovat löytäneet monia erikokoisia T. rexin luurankoja, joista jotkin ovat ehjempiä kuin toiset. Monet luurangoista ovat esillä museoissa, kun taas osa on 3D-skannattu ja analysoitu eri tavoin. Oli kiehtovaa perehtyä T. rexin rakenteeseen monien eri referenssien pohjalta.”
Kun setti oli valmis, oli hauskimman osan vuoro.
Fossiilien salaisuudet
LEGO suunnittelijoista on tunnetusti hauskaa kätkeä setteihin yllätyksiä. Benjaminkin lisäsi tähän settiin yllätyksiä, joista pari paljastamme tässä – mutta emme kaikkia.
”Etuosassa on 4x4-laatta, johon on painettu kivettynyt kallo”, Benjamin kertoo. ”Se viittaa ensimmäiseen Jurassic World ‑dinosaurusfossiilisettiimme, josta kaikki sai alkunsa. Tietolaatassa on näytenumero LIH23-5987, joka viittaa LEGO Innovation Houseen ja kesään 2023, jolloin setti ’kaivettiin esiin’. Numeron loppuosa viittaa vuonna 2000 julkaistuun LEGO settiin 5987, Dinoleiriin.
Vuoden 1993 Jurassic Park ‑elokuvan ystäviä ilahduttaa takuulla settiin piilotettu meripihkan värinen 1x1-palikka, johon on painettu hyttynen. Settiin sisältyvät myös Ellie Sattleria ja Alan Grantia esittävät minihahmot.
”Myös dinosauruksen vartalon sisään on kätketty yllätys”, Benjamin kertoo, mutta hän ei paljasta, mikä yllätys on. ”Joskus pienet yksityiskohdat tuottavat eniten iloa.”
Täydellinen lahja dinosaurusten ystäville
Haluatko elää suosikkielokuvasi kohtauksia uudelleen? Suunnitteletko dinosaurusaiheista nurkkausta kotiisi? Etsitkö lahjaa dinosaurusten ystävälle? LEGO Jurassic World Dinosaurusfossiilit: Tyrannosaurus rex setti menee takuulla kuin kuumille kiville, joten hanki ihmeessä omasi saman tien.
© UCS LLC and Amblin. Series © DWA LLC