Vuonna 1992 brittiläinen kuljettaja Nigel Mansell voitti yhdeksän Grand Prix ‑osakilpailua ja nappasi 14 paalupaikkaa. Hän varmisti Formula ykkösten kuljettajien maailmanmestaruuden, kun ajamatta oli vielä viisi osakilpailua.
Tuona päivänä hänestä tuli legenda. Ja nyt hänen kunniakseen on toteutettu LEGO® minihahmo.
Halusimme juhlistaa voittoisaa autoa julkaisemalla uuden LEGO Icons Williams Racing FW14B ja Nigel Mansell setin. Haastattelimme legendaarista kuljettajaa ja kysyimme hänen elämästään, urastaan ja uuden setin parissa tehdystä yhteistyöstä.
Täydellinen yhteistyökumppanuus
Vaikka vuosia on vierähtänyt, Nigel muistaa tarkalleen hetken, jolloin hän näki uuden auton ensimmäisen kerran.
”Se oli nopea, luotettava ja täynnä huipputeknologiaa, joten se sopi ajotyyliini täydellisesti”, Nigel kertoo. ”Kun hommassa oli mukana täysillä ja pystyi luottamaan autoon täydellisesti, sillä pystyi saavuttamaan uskomattomia tuloksia. Tunsin ja tiesin, että ripauksella onnea pystyisimme saavuttamaan jotain ainutlaatuista.”
Ja niinhän siinä kävi.
Nigel voitti 31 Grand Prix ‑osakilpailua 15 kaudella. Hän ajoi eri tallien autoja, mutta juuri tämä auto on hänelle erityisen tärkeä.
”Jokaiseen ajamaani autoon on muodostunut tietty side, mutta FW14B tulee aina olemaan suosikkini.”
Menestyksekkäästä autosta upea uusi setti
LEGO Icons Williams Racing FW14B ja Nigel Mansell setistä rakentuu yksityiskohtainen pienoismalli legendaarisesta F1-kilpa-autosta, jolla Nigel Mansell ajoi kauden 1992 voittoon.
Pienoismallissa on toimiva ohjaus, Goodyear-tekstillä varustetut, leveät sileät takarenkaat sekä yksityiskohtainen moottori. Mukana on myös ajoneuvon tiedot ja tilastot sisältävä esittelyjalusta.
Millaisia muistoja Nigelilla on tältä mestaruuskaudelta?
”Muistoja on niin paljon!” hän sanoo. ”Viisi peräkkäistä voittoa kauden alun ensimmäisissä kilpailuissa toi tunteen, että ehkä tästä tulee minun vuoteni.”
Ja niin siitä tulikin. Ovatko tietyt kilpailut jääneet erityisesti mieleen?
”Silvestonella tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni”, Nigel sanoo. ”Otin paalupaikan, johdin jokaisella kierroksella, ajoin kilpailun nopeimman kierroksen ja voitin kisan. Täydellinen viikonloppu!”
Kolmen sukupolven verran LEGO® muistoja
Autot ovat aina olleet lähellä Nigelin sydäntä, mutta myös LEGO palikat ovat hänelle tuttu juttu. ”Jokaisella on ainutlaatuisia muistoja LEGO seteistä. Muistan leikkineeni niillä lapsena, ja minulla on hauskoja muistoja pienoismallien rakentelusta omien lasteni ja lastenlasteni kanssa.”
Onko hän iloinen siitä, että kaksi hänelle erittäin mieluista asiaa kohtaavat?
”On ilo nähdä, että LEGO Group ja F1 tekevät yhteistyötä tuodakseen tämän autourheilulajin nuorten ulottuville.”
Suunnitteluprosessin jälkeen Nigel kutsuttiin Silverstoneen, jossa hän näki pienoismallin ensimmäisen kerran. ”Kun saavuin Silverstoneen ja näin valmiin pienoismallin, ilahduin sen tarkkuudesta”, Nigel kertoo. ”Toivottavasti pienoismallin ostavat fanit arvostavat uutteraa työtä, jonka ansiosta Williams Racing FW14B ‑pienoismalli pystyttiin toteuttamaan.”
Mestari, legenda ja minihahmo
Autoon perustuvaa settiä ei oikein voi julkaista ilman sen menestyksekästä kuljettajaa. Niinpä tämän setin mukana tulee Nigel Mansellin minihahmo tuttuine viiksineen ja kypärineen. Mukana on myös palkintokoroketta esittävä jalusta, jossa on legendaarisen kuljettajan kuva ja lausahdus.
Kysyimme Nigelilta, miltä hänestä tuntui nähdä itsensä LEGO minihahmona.
”Hassulta!” hän sanoo. ”En oikein tykkää nähdä itseäni televisiossa, mutta minihahmo sopi auton vierelle kuin kirsikka kakkuun. Vanha tiimi oli koossa taas!”
Onnistuimmeko toteuttamaan Nigelin hyvin minihahmona?
”Tiimi ikuisti minut täydellisesti!”
Eli mallikelpoinen suoritus meiltä!
Uusi setti saa Formula 1 ‑fanit ihastumaan
Nigel Mansellin ura on täynnä ikimuistoisia hetkiä ja upeita saavutuksia. Kysyimme häneltä, mihin kohtaan hänen kunniakseen toteutettu LEGO setti sijoittuu lukuisien saavutusten joukossa. ”Kyllä se on parhaimpien joukossa”, Nigel sanoo. ”Olen iloinen, että uusilla ja vanhoilla faneillani sekä F1-faneilla on nyt mahdollisuus rakentaa pieni pala kilpa-autoilun historiaa. Toivottavasti Williams Racing FW14B ja Nigel Mansell muistetaan vielä vuosienkin päästä.”
