Rolling Stonesin maailmankuulun logon tarina

Rolling Stonesin maailmankuulun logon tarina

Kun suunnittelija John Pasche alkoi hahmotella kieltä ja huulia huhtikuussa 1970, hän arveli, että kuvaa voisi käyttää bändin kirjelomakkeissa tai seuraavan singlen levykuvituksena.

Silloin hän ei vielä aavistanutkaan, että siitä tulisi rock’n’roll-historian kuuluisin logo.

Viimeisten 50 vuoden aikana hänen luomustaan on jäljitelty toistuvasti ja sen pohjalta on kehitetty lukemattomia uusia versioita. Sitä on painettu t-paitoihin, mukeihin, lippalakkeihin ja moniin muihin tuotteisiin.

Rolling Stonesin pitkän historian kunniaksi julkaisimme upouuden LEGO® Art setin, joka esittää tuota maailmankuulua logoa. Sen parissa fanit voivat muistella suosikkihetkiään bändin loistavan uran varrelta.

Valmiin LEGO Art taideteoksen voi ripustaa seinälle kunnianosoitukseksi kaikkien aikojen huikeimmalla rokkibändille – ja logolle, joka on kestänyt aikaa vuosikymmenestä toiseen.

Kuolematon logo

Rolling Stonesin logo saattaa olla jopa bändiä itseään tunnetumpi. Se on niittänyt mainetta musiikin, kulttuurin, muodin, taiteen ja pop-kulttuurin uuden, järjestelmänvastaisen aikakauden symbolina.

Vielä nykyäänkin logon ja sen merkityksen tunnistavat välittömästi niin vanhat kuin nuoretkin sukupolvet.

Logo nähtiin julkisuudessa ensimmäistä kertaa huhtikuussa 1971 julkaistun klassisen Sticky Fingers ‑albumin yhteydessä. Logoa käytettiin albumin takakannessa, itse levyssä sekä näkyvimmin levyn sisäkuoressa. Se alettiin nopeasti yhdistää Rolling Stonesiin, ja on ollut bändin symboli noista ajoista saakka.

”Siinäpä se oikeastaan. Minusta logo vain sopi bändille”, sen suunnittelija John Pasche kertoo.

”Toimivuus liittyy varmaan siihen, miten lapsilla on tapana näyttää kieltään. Kyse on asenteesta, joka jotenkin puki bändin jäseniä. Logo vain toimi. Se on tietyllä tavalla 1970-luvun tyylinen. Se on aistillinen, pehmeä ja melko naisellinen. Se toimii tavallaan vienona vastalauseena.”

Logoa on käytetty kaikissa sittemmin julkaistuissa Rolling Stonesin albumeissa, ja siitä on vuosien saatossa kehitetty erilaisia versioita erikoisjulkaisuja ja ‑esiintymisiä varten. Siitä on tullut bändin tyylin ja oheistuotteiden tunnus.

”Logo kuvastaa laulajaa ja koko bändiä, ja se on helposti muokattavissa, kuten 60-vuotisjuhlakiertueen kunniaksi suunniteltu upea uusi versio jälleen osoittaa. Se on historiallinen ja perinteinen, mutta samalla se näyttää täysin uudelta”, John toteaa.

Nyt logosta on tehty Rolling Stonesin fanien iloksi myös LEGO® Art setti, joka ilmentää rokin ja luovan kapinoinnin henkeä upeasti. Samalla setti on kunnianosoitus bändin kuuden vuosikymmenen mittaiselle uralle.

Innoitusta ikonin luomiseen

Mistä idea huulista sitten syntyi? Kun John oli nuori taideopiskelija, Rolling Stones näytti hänelle logosuunnittelun inspiraatioksi kuvan hindulaisten Kali-jumalattaresta, joka kuvataan usein kieli ulkona.

Omaan sulavalinjaiseen, tyylikkääseen ja täydellisen uhmakkaaseen versioonsa hän sai kuitenkin innoitusta myös muualta pop-kulttuurin maailmasta.

”Sain paljon inspiraatiota näkemistäni pop-taidenäyttelyistä, kuten [Andy] Warholin ja [Roy] Lichtensteinin töistä. Minuun vetosivat heidän uskaliaisuutensa ja kiinnostuksensa hyödykkeitä kohtaan tavallisten asetelmien ja maalausten sijaan. Heidän taiteensa oli omalla tavallaan hyvin räikeää ja tunkeilevaa, ja sillä oli minuun suuri vaikutus.”

Mitä Rolling Stonesin logo tarkoittaa?

Punainen kieli ja huulet edustavat ilmaisunvapautta, rock-musiikin suorasukaisuutta, voimaannuttamista – ja tietenkin Rolling Stonesin kuolematonta perintöä.

LEGO® Art The Rolling Stones setti on faneille oiva tapa osoittaa kunnioitustaan ikonista bändiä kohtaan.

”Kukapa olisi reilut 50 vuotta sitten uskonut, että luonnoksen pohjalta syntyy LEGO setti. Ja se on loistavaa työtä”, John jatkaa.

Kommentti on tietysti musiikkia LEGO suunnittelijoiden Fiorella Grovesin ja Annemette Baaskjær Nielsenin korville. LEGO Art Rolling Stones versiota suunnitellessaan he pyrkivät jäljittelemään alkuperäistä mallia mahdollisimman tarkkaan ja tekemään oikeutta John Paschen luomukselle.

Sinun tehtäväksesi jää edustavan paikan etsiminen omalle kappaleellesi rock-taidehistoriaa. Jos kaipaat lisää Rolling Stones ‑sisältöä, kuuntele koko soundtrack täältä.

Kaipaatko jotain muuta?

Tutustu aikuisille suunnattujen settien ja tuotteiden valikoimaamme Aikuiseen makuun ‑sivuilla!