Näin rakennat oman stressilelun

Näin rakennat oman stressilelun

Stressilelut olivat jokin aika sitten suurinta huutoa. Vuonna 2017 sormihyrriä näkyi niin kouluissa, bussipysäkeillä kuin toimistoissakin.

Vuonna 2020 useimmilla ihmisillä oli tavallista enemmän luppoaikaa, ja sormihyrrien suosio kasvoi uudelleen. Yhä useammat pyrkivät purkamaan ahdistustaan stressileluilla.

Miten ne sitten toimivat? Tieteellisten tutkimusten mukaan tavoitteeton leikittely voi rauhoittaa vilkasta mieltä. Lisäksi itse lelut aiheuttavat erilaisia aistielämyksiä.

Liike voi myös lisätä luovuutta. Tutkimusten mukaan piirtely tai vastaava fyysinen toiminta voi parantaa ongelmanratkaisukykyä ja muita kognitiivisia taitoja. Leikkiminen voi siis tukea ajatuksenkulkua ja itseilmaisua. Monien taiteilijoiden mukaan yksitoikkoinen liike, joka ei vaadi ajattelua, saa heidän luovuutensa liikkeelle. Kirjassaan <i>Portrait of the Artist as a Young Girl</i> Grayson Perry kertoo, miten hänen varhaiset LEGO® palikkakokeilunsa rauhoittivat hänen ajatuksiaan ja saivat hänen luovuutensa virtaamaan:

”[LEGO palikoilla] rakentaminen oli rauhoittavaa ja meditatiivista. Rakentamisen teknisten ongelmien ratkaisemiseen ei liittynyt minkäänlaista tunnelatausta. Rakentamalla pääsin pakoon tunnekuohuja. Palikat voi liittää toisiinsa vain tietyillä tavoilla, mikä oli lohdullista.”

Vinkkiemme avulla rauhoitat mieltäsi LEGO palikoilla leikittelemällä.

Unohda säännöt ja rakenna vapaasti

Ironista kyllä ensimmäinen sääntömme on sääntöjen unohtaminen ja vaistojen seuraaminen. Kirjailija George Bernard Shaw totesi aikoinaan näin: ”Emme lakkaa leikkimästä, koska meistä tulee vanhoja; meistä tulee vanhoja, koska lakkaamme leikkimästä.”

Aikuisina alamme uskoa, että saamme huvitella vain järkevillä tavoilla. Lapsena leikeissä ei tarvitse olla tavoitetta. Leikimme leikkimisen vuoksi. Päämäärätön tutkiminen vapauttaa mielen ja saa sen vaeltelemaan. Ota siis laatikollinen palikoita ja katso, mitä tapahtuu. Lopputuloksen ei tarvitse olla täydellinen. Anna prosessin vain viedä sinut mukanaan ja rauhoittaa ajatuksesi. Jos #RebuildTheWorld-kampanjamme on sinulle tuttu, tiedät, että mielikuvituksen odottamattomat suunnat ovat usein kaikista kiinnostavimpia.

Outoa mielihyvää

Muistatko ensimmäisen kerran, kun tunsit mielihyvää kahden LEGO palikan napsahtaessa saumattomasti yhteen? Rauhoittaako kynän napsuttelu sinua? Oletko tuntenut iloa hypistellessäsi kiveä kädessäsi? Sama kumman palkitseva tunne tekee rakentamisesta rentouttavaa. Etsitkö kokoelmaasi uusia palikoita tai mietitkö, mistä palikoista saa parhaat aistituntemukset? Kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin!

Ääni:

Äänillä voi olla uskomattoman rentouttava vaikutus. Jotkin äänet voivat laskea kehon stressihormonin (kortisolin) tasoa. British Academy of Sound Therapy on jopa tehnyt laulun, jonka pitäisi laskea verenpainetta. Jos haluat rakennushetkiin ääntä, valitse palikoita, jotka napsahtelevat, osuvat toisiinsa tai tuottavat ääntä liikkuessaan yhdessä.

Pyöreys:

Pyöreät esineet ja muodot ovat todistetusti rentouttavia. Ruotsalaisen psykologin Helge Lundholmin vuonna 1921 tekemässä tutkimuksessa koehenkilöitä pyydettiin piirtämään linjoja, jotka kuvastivat erilaisia tunteisiin liittyviä adjektiiveja. Useimmat heistä piirsivät ”lempeän” ja ”huomioivan” kaltaisille sanoille kaarevia viivoja. LEGO palikat eivät toki yleensä ole pyöreitä. On kuitenkin varsin palkitsevaa rakentaa pyöreitä esineitä palasista, jotka eivät itse ole pyöreitä. The Brickmanin rakentama pallo on tästä loistava esimerkki.

Liike:

Liike on tärkeässä osassa LEGO palikoilla leikittelyssä. Tappien, akselien ja liittimien avulla pystyy rakentamaan monenmuotoisia liikkuvia luomuksia, joita voi muokata yhä uudelleen. Kun haluat rakentaa LEGO palikoista jotain palkitsevaa ja rentouttavaa, rajana on vain mielikuvituksesi.

Katso, miten rakennat LEGO palikoista stressilelun

Tutustu oudolla tavalla palkitseviin LEGO® palikkaluomuksiin...

Pidä hauskaa luomisen parissa!

Kaipaatko jotain muuta?

Katso aikuisille suunnattujen settien ja tuotteiden valikoimamme Aikuiseen makuun ‑sivuilta!