Toteutettiinko LEGO® ELOKUVA stop-motion-tekniikalla?

Tämä kysymys oli kaikkien huulilla elokuvan näkemisen jälkeen. Ehkä sinunkin, koska luet nyt tätä artikkelia. Kysymys on ihan oikeutettu. Olihan elokuvan ohjaajien tavoitteena se, että yleisö ei ole ihan varma näkemästään: onko kyseessä stop-motion‑animaatio vai tietokoneohjelmalla toteutettu elokuva. Näin kertoi tuotantosuunnittelija Grant Freckelton Voxille vuonna 2017.

Mutta kuten niin monien elämää suurempien kysymysten kanssa, vastaus ei ole ihan yksiselitteinen.

Näin siksi, koska elokuva on hybridi. Tässä tekniikassa LEGO® rakennelmat herätetään eloon tietokoneanimaation avulla fotorealistisesti stop-motion-tyyliin. (Selvennämme tätä hieman myöhemmin.)

Kerromme tässä artikkelissa, mitä tämä tekniikka tarkoittaa, ja olemme ripotelleet matkan varrelle muutamia mukavia yllätyksiä!

Molempien elokuvien ohjaajat halusivat tehdä elokuvasta ennen kaikkea sellaisen, että siinä olisi kotona tehdyn tunnelmaa – että elokuvan olisi voinut kuvata vaikka lapsi (jolla tosin on Hollywoodin mittapuut täyttävä budjetti).

Avustava ohjaaja Chris Miller kertoi vuoden 2015 Warner Bros. ‑dokumentissa ”Creating the Bricks”, että tavoitteena oli luoda äärimmäisen kotikutoinen stop-motion LEGO palikkaelokuva ja tehdä siitä mahdollisimman elokuvamainen valaistusta, kuvakulmia ja kaikkia suuren budjetin toimintaelokuvista tuttuja elementtejä hyödyntämällä.

Mutta miten tämä kaikki toteutettiin käytännössä?

Ihan ensiksi on sanottava, että kaikki elokuvassa näkemäsi on toteutettu 100-prosenttisesti LEGO palikoilla. Kaupungit, planeetat, galaksit ja menopelit… kaikki suunniteltiin alusta lähtien aitojen LEGO palikoiden lainalaisuuksia mukaillen, minkä jälkeen ne digitoitiin. Kaikki näkemäsi on siis taattua LEGO tavaraa.

Elokuvan tietokonegrafiikoista vastasi Aidan Sarsfield, jonka mukaan elokuvan taustalla oleva palikkateknologia on itse asiassa aika huikea. Sarsfield kertoo: ”Kun näet tuhansien ja tuhansien rakennelmien joukon, kaikki rakennelmat ovat oikeita LEGO rakennelmia. Mitään mutkia ei ole oiottu, kaikki on rakennettu palikoista.” (Creating the Bricks, 2015, Warner Bros.)

Dokumentissa Chris Miller valaisi syytä tämän taustalla: ”Jos elokuvan minkä tahansa kohdan pysäyttää, näkymä on sellainen, että sen voisi rakentaa ihan oikeasti itse.” Myös niinkin monimutkaiset jutut kuin räjähdys, meren aalto tai mudan räiskähdys kameran linssiin LEGO Batmobilen™ kurvatessa ohi.

Jotta setit pystyttiin toteuttamaan tarkasti palikka palikalta, elokuvan suunnittelijat hyödynsivät digitaalista mallinnusta. Työssä ei kuitenkaan turvauduttu mihinkään naurettavan kalliiseen ohjelmaan, josta kukaan ei ole ikinä kuullutkaan. Sen sijaan suunnittelijat käyttivät ensisijaisena ohjelmanaan LEGO Groupin omaa, vaatimatonta digitaalista rakennustyökalua – LEGO Digital Designeria – jonka voi kuka tahansa hankkia maksutta!

Vaikka tämäntyyppiset ohjelmat luovat alkuperäisen LEGO rakennelman fyysisille ominaisuuksille uskollisia toisintoja, toteutus yksinomaan niiden avulla oli ongelmallista, koska lopputulos ei välttämättä ole yhtä käytännöllinen kuin LEGO rakennelma.

Esimerkiksi LEGO ELOKUVA 2:ssa tekijät halusivat Ultrakatille mahdollisimman monta piikkiä. Oikeita prototyyppejä kokeilemalla ja tutkimalla elokuvan suunnittelijat huomasivat, että vaikka huikea määrä piikkejä saattaisi näyttää hienolta, kyseistä rakennelmaa olisi mahdotonta pidellä kädessä leikkiessä.

Saatat nyt ehkä ihmetellä, että miksi tämä olisi ongelma… Eikö kuitenkin ole pääasia, että rakennelma näyttää upealta?

Kaikki kiteytyy ohjaajien tavoitteeseen luoda elokuvan jokaisesta osasta sellainen, minkä lapsi olisi voinut rakentaa. Jos lapsi ei pystyisi pitelemään pienoismalleja käsissään, elokuvan tavoittelema… (tuntuu hassulta sanoa näin, mutta…) realismi olisi kärsinyt. Niinpä ohjaajat saivat leikkiä hahmoista luoduilla lukuisilla prototyypeillä ennen lopullista toteutusta. Äh, sanoimmeko leikkiä? Niin, siis tarkoitimme, että saivat testata.

Yllätys! Molempien elokuvien vauhdikkaisiin kohtauksiin on ripoteltu hurja määrä alkuperäisten hahmojen, settien ja menopelien prototyyppejä!

Muutama sana animaatiosta. Elokuva toteutettiin tietokoneohjelman avulla, mutta elokuvan animaattoreita (australialainen Animal Logic) pyydettiin noudattamaan elokuvassa stop-motion-tekniikkaa parhaansa mukaan. Tämä tarkoitti sitä, että hahmojen fyysiset ulottuvuudet olivat jokseenkin rajalliset: esimerkiksi kyynärpäitä ei voinut taivuttaa eikä jalkoja suoristaa. Näitä sääntöjä höllennettiin kuitenkin hieman, kun hahmon piti vaikkapa nyökätä. Mutta koska tavoitteena oli se, että kuvan pysähtyessä näytöllä näkyvän näkymän voisi rakentaa itse uudelleen, tämän täytyi konkretisoitua myös hahmoissa.

Mutta elokuvista ei saa kotona tehdyn oloisia ainoastaan stop-motion-animaatioiden tekniikoilla. Elokuvissa on siksi oltava myös hiukan kauneusvirheitä. Tämäntyyppiset pienet epätäydellisyydet integroitiin elokuviin uskomattomalla tarkkuudella. Creating the Bricks ‑dokumentissa avustava ohjaaja Phil Lord kertoo kaikesta siitä tutkimuksesta ja kehityksestä, joka kului LEGO palikoissa näkyvien sormenjälkitahrojen toteuttamiseen. Ahkeran työn tulokset konkretisoituvat monissa hahmoissa, useimmiten Emmetin kiiltävässä muovipinnassa.

Tämän lisäksi hahmot suunniteltiin puutteet mielessä pitäen. Erityisesti 1980-luvun avaruusmies Benny mallinnettiin Chris Millerin todellisen avaruuslentäjän leluhahmon mukaan, joka hänellä oli ollut lapsesta asti. Siinä oli tunnettu suunnitteluvirhe, joka sai kypärän säröilemään. (Sivuhuomautus – voimmeko kertoa tuon? Olemmeko päässeet ohi rajoituksista ja voimme puhua yli 40 vuotta vanhojen LEGO mallien vioista? Jos luet tätä lausetta, vastaus on varmaankin ”kyllä… luultavasti”.) Se on muuten elokuvasitaatti, jos et sattunut huomaamaan.

Vielä yksi kysymys – kaikki se työ, joka tehtiin jokaisen rakennettavan asian toteuttamiseen, mikroskoopit ja dioraamat, loputon puutteiden tutkiminen sekä huolellinen työ ja tuotanto, jotta elokuva näyttäisi kotitekoiselta stop-motion-elokuvalta… miksi sitä ei vain tehty stop-motion-animaationa?

Vastauksena ohjaamme sinut ensimmäisen elokuvan osaan, joka toteutettiin klassiseen stop-motion-tyyliin – lopputeksteihin. Siitä vastasi Stoopid Stoodios (joka tunnetaan parhaiten työstään Robot Chicken ‑sarjassa), jolta kesti kaksi kuukautta tehdä kolmen minuutin pätkä kolmen täysipäiväisen animaattorin voimin. Lopputekstien 12 viimeisen uskomattoman sekunnin aikana, jossa näkyy kaikki aiemmat setit samanaikaisesti animoituna, JOKAISEN kolmen animaattorin täytyi liikuttaa 150 LEGO osaa JOKA AINOAA kuvaa varten (!!!).

Jos kokoillan elokuva olisi toteutettu tällä tekniikalla, aikaa ja työmäärää olisi ollut lähes mahdotonta laskea. Mutta onneksi, vain lähes… sillä sekin selvitettiin, kun ensimmäistä elokuvaa kehitettiin. LEGO ELOKUVAN tekeminen stop-motion-animaationa olisi kestänyt 10 vuotta, ja siihen olisi tarvittu 15 miljoonaa LEGO osaa.

Haluaisitko tehdä oman stop-motion-animaatiovideosi? Lue oppaamme, johon on kerätty kaikki parhaat vinkit ja niksit…