LEGO.com Uutta

Uutta

  • 10. toukokuuta 2013

    LEGO® Friends Stephanien synttärit

    Kilpailu on päättynyt.

     

     

    Pääpalkinnon voitti:

     

     

    Minna, Jokioinen

     

    hän kuulee pientä kikatusta pensaasta. -Kuulin varmaan omiani, Stephanie ajatteli. -Hän melkein tuli katsomaan ollaan nyt hiljaa, Emma komensi pensaassa. -Mennään mun puumajaan niin ettei kukaan varsinkaan Stephanie kuule meitä, Oliva sanoi. -JOO, sanoivat kaikki muut kuorossa. Kun he olivat päässeet puumajalle alkoivat he suunnitella Stephanien yllätys synttäreitä. He sopivat että Emma hoitaa koristelun, Olivia juomat ja ruoat, Mia lähtee Stephanien kanssa kävelylle siksi aikaa kun muut ovat saaneet homman hoidettua ja Andrea hoitaa onnittelulaulun. Kun ystävykset olivat valmiita Emma lähetti Mialle tekstarin että saa tulla ja kun he tulivat Stephanie kirkui ilosta kun hän näki mitä muut olivat tehneet. Olin aivan varma että kukaan ei muistaisi OLETTE PARHAITA, Stephanie sanoi. Sitten he viettivät hauskan illan eikä Stephanie ollut enää surullinen. LOPPU

     

    2.–5. sija

     

    Laura, Turku

     

    Stephanie näki että Mia, Emma, Olivia ja Andrea tanssis. Ja sanoi:ehkä olen saanut viestin. Ja Stephanie katsoi onko hänelle tullut viesti. Ja Stephaqnialle oli tullut viesti äidiltä kotitöistä. Ja Stephanie lähti. Mia, Emma, Olivia, Andrea, he valmisteli Stephanien syntymä päivää. Se oli sirkuksessa. Mia, Emma, Olivia, Andrea mietti kakun, lahjan ja ohjelman. Ja kun tuli ilta, he lähettivät Stephanielle viestin, että sirkuksessa tarvittiin hänen apuaan. Stephanie lähti heti matkaan. hän ihmetteli, miksi sirkus oli aivan pimeänä? Hän astui sisään sirkustelttaan. yhtäkkiä valot syttyivät ja kuului kovaa ONNEA! Stephanie näki kaikki ystävänsä ja totesi, että tästä saattaakin tulla paras synttäri ikinä.

     

    Reetta, Oulainen

     

    kaikki Stephanien ystävät loikkaavat olohuoneen sohvien takaa ja huutavat:"Yllätys! Onnea Stephanie!" Stephanie nauraa ääneen, hän ei arvannut yhtään mitään. Tästä alkaa mahtavat synttärikemut!

     

     

    Sofia, Espoo

     

    kun hän tulee uimalaan suremaan,mutta siellä on hänen kaverit emman andrean olivia ja mian.ensin stphanie vähän hämmästyi mutta sitten kun kaikki huusivat YLLÄTYS!Ja melkein joka puolella luki stephanie niin hän ymmärsi että tytöt oli tehneet hänelle yllätyksen ja eivät halunneet pahoittaa stephanien mieltä sitten alkoi soida musiikki ja juhlat alkoivat kaikilla oli ihana hauskaa ja tytöt kuitenkin pyysivät anteeksi. :)

     

     

    Joanna, Helsinki

     

    Hän löytää pienen puun vierestä kirjeen jossa lukee Stephanille sitten hän avaa sen ja siinä lukee nähdään sillalla T: Tuntematon sitten hän kiiruhtaa äkkiä sillalle ja sitten kun hän on sillalla hän näkee uuden viestin ja siinä pyydetään menemään kauppakeskukseen ja sitten hän käveli hyvin hitaasti hän oli surullinen mutta samalla ihmeissään kuka näitä lähettelee ja miten minun parhaat ystävät voi unohtaa ystävän syntymäpäivät mutta sitten hän on kauppakeskuksessa ja ettii kovasti kirejettä mutta sitä ei löydy sitten Stephanie juoksee itkien kotiin ja kun hän astuu askeleen kotiin niin sitten valot syttyvät päälle ja huudetaan kovaan ääneen YLLÄTYYSS!!! ja Stephanie yllätyy ja sanoo ystävilleen tiesin ettette ikinä unohtaisi syntymäpäiviäni ja sitten kaikki Stephanien ystävät antavat lahjat ja he syövät kakkua ja kaikilla on niin hauskaa että he haluaisivat tulla joka ikinen päivä uusille synttäreille mutta synttärithän on vain kerran vuodessa ;)

  • 23. huhtikuuta 2013

    Maaliskuun LEGO® CHIMA™ Animal Power Card – kilpailun voittajat on arvottu!

    LEGO Group ottaa kaikkiin voittajiin suoraan yhteyttä


    Onnittelemme seuraavia:


    1. Palkinnon voittaja:


    Tero,  Ylivieska


    2.-20. Palkinnon voittajat:


    Ville Tampere
    Joonatan Kello
    Miro Jokela
    Eenok Lammi
    Henrik Kirkkonummi
    Lucas Helsinki
    Elias Tampere
    Ella Turku
    Livo Helsinki
    Sakari Raisio
    Aleksi Husula
    Joonatan Tampere
    Janne Helsinki
    Jesse Jokirinne
    Miro Helsinki
    Oskari Sastamala
    Anniina Kortesjärvi
    Mikael Tampere


  • 26. maaliskuuta 2013

    Helmikuun LEGO® CHIMA™ Animal Power Card – kilpailun voittajat on arvottu!

    LEGO Group ottaa kaikkiin voittajiin suoraan yhteyttä.

    Onnittelemme seuraavia:


    1. Palkinnon voittaja:


    Tuomas - Palokka


    2.-20. Palkinnon voittajat:


    Kasper Kotka
    Luca Helsinki
    Elias Raisio
    Rasmus Kuovola
    Matias Savonlinna
    Rasmus Savonlinna
    Aaro Muurame
    Aleksi Kemi
    Markus Helsinki
    Alex Jyväskylä
    Juuso Oulo
    Valtteri Alajärvi
    Eetu Lempäälä
    Eino Outokumpu
    Kimi Tampere
    Olavi Jyväskylä
    Ville-Veikka Tampere
    Eino Seinäjoki
    Oskari Lappila